tiistai 5. maaliskuuta 2013

SAKSAAN!

Paluu kouluun on alkanu ihan kivasti! nyt on taas energiaa ku sai viikon lomailla :)

Meillä on koulussa nyt lähinnä vielä tämä kuukausi semmonen, että meillä käy asiakkaita melkein päivittäin, mutta sitte huhtikuun puolessa välissä meillä alkaa työssä oppiminen eli mennään johonki kampaamoon töihin. Meillä oli mahollisuus hakea ulkomaille työssä oppimaan, vaihtoehtoina meille kampaajille oli lähinnä Euroopan maita.
Aattelin jo viime vuonna että jos tulee semmonen mahollisuus että jos johonki maahan pääsee niin minä kyllä meen!
Ja viime syksynä tuli sitte se hakumahollisuus ja minä sitte hain, ja rustasin paperille jotain näitä vaihoehtoja et mihin maahan tahtoisin mennä. Ja jonku ajan päästä sitte kuulin meidän yheltä luokkakaverilta että meidät oli valittu Saksaan. Sillon sitä ei vielä oikeen tajunnu, että oikiasti lähetään keväällä kuukaudeksi saksaan, mutta kyllä se alkaa jo vähän todelta tuntua ku reissuun on enään 1,5 kuukautta :)
 En osaa puhua saksaa, mutta ehkä siellä englannilla pärjää?! Siegen on sen kaupungin nimi mihin mennään ja se sijaitsee läntisessä Saksassa. siellä meillä on molemmilla omat perheet, joissa saadaan asua se kuukausi. Siellä on jo jotku kampaamot tiedossa mihin mennään töihin, mutta muuta en vielä tiiä :D Sit ku palataan Suomeen meillä jatkuu vielä  3 viikkoa työharjottelua, eli pitää hommata toinen työpaikka täältä Suomesta.

Tittididiii.....Saas nähä millanen reissu siitä tulee, ootan innolla että pääsee vähän uusiin maisemiin ja näkee ihan erilaista kulttuuria ja saa tutustua uusiin ihmisiin!!
Vielä on vähän epäselvää moniki asia tohon reissuun liittyen mutta eiköhän ne pian ala selviä!
Täällä yritän sit kirjotella paljon ja näpsiä kuvia reissun aikana.

                                                                                                    -Iida

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti